Tiikerinaiset sarja-avuksessa Kooveen ja OLS:n vieraaksi21.09.2011
Tiikereiden naisten liigakausi starttaa tulevana viikonloppuna kahdella vierasottelulla. Ensin pölyt pyyhitään pallosta lauantaina 24.9. Kooveen kanssa Tampereella ja sunnuntaina 25.9. jalkaa liikutetaan OLS:in vieraana Oulussa. Näin pitkä harjoituskausi päättyy ja samalla kuukausien työ hikipisaroineen saa odotetun välietapin, kun ensimmäiset sarjapelit käynnistyvät. Tiikereiden päävalmentajalla Jukka Kouvalaisella on taatusti viime päivät ollut ajatukset tiukasti kiinni tulevassa viikonlopussa. Päätin tiedustella, millaiset ovat päällimmäiset fiilikset vain hetki ennen kauden alkua. "Fiilikset ovat jännittyneet ja odottavat. Joukkueessa on mukava sekoitus kokemusta ja ”hullua” nuoruuden intoa, joka toivottavasti näkyy myös kentällä. Ollaan harjoiteltu hyvin ja toivottavasti päästään nauttimaan harjoittelun antimista heti kauden alusta", Kode tiivistää. Tiikerit matkaavat lauantaina liiga-avaukseen Tampereelle Koovee vastaan. Tiikerinaiset kohtasivat Kooveen IFT-turnauksessa syyskuun alussa. Tuo peli on jäänyt hyvin Koden mieleen. "Syyskuun alun harjoitusottelussa Tampereella KooVee oli erittäin aktiivinen. Pelin edetessä pääsimme kumminkin paremmin peliin mukaan ja takaan, että olemme lauantaina valmiimpia peliin kun edellisessä kohtaamisessa." Koovee-ottelun jälkeisissä fiiliksissä Tiikerinaiset jatkavat matkaa vielä lauantai-illan tunteina Ouluun, jossa Tiikerit ja OLS antavat reikäpallolle kyytiä sunnuntai-iltapäivänä klo 15. OLS:a on povattu mitalleille ainakin omankyläntytön kynästä tehdyssä pääkallo.fi sivuston ennakossa. Tiikerit ovat tunnetusti vääntäneet aiemmilla kausilla tasavahvasti OLS:n kanssa. Koden pelilliset eväät pohjoisen voiman hyydyttämiseen ovat selvät. "No, paineettomassa tilassa päästään mitalisuosikki haastamaan. Oululaiset tunnetusti hönkivät ylhäältä kiinni, joten paineen alta pelaaminen ja korvien välin pitävyys on isossa roolissa". La 24.9. klo 15.45 Koovee - Tiikerit Su 25.9. klo 15.00 OLS - Tiikerit Valokuvat: Tuula Heino-Kyllönen -JOK-
|