Keskiviikkona 26.1. pelataan KooVeen upotusta urheilutalolla24.01.2011 KooVee on osoittautunut tällä kaudella varsinaiseksi piikiksi Tiikerinaisten turkissa. Sen verran tahmeasti on Tiikereiden pelaaminen sujunut tamperelaisia vastaan. Eipä silti - KooVee on aiemmissa kohtaamisissa löytänyt juuri oikeat lääkkeet petolauman tainnuttamiseen, pakko tunnustaa. Keskiviikkona tilanne tulee olemaan toinen. Syksyiset kohtaamiset, eli jatkoaikatasuri liigassa ja jatkoaikatappio cupissa, ovat vielä hyvin Tiikereiden muistissa. Tiikerit tulevat painamaan päälle ja hallitsemaan pallollista pelaamista, mutta haasteena on pitää KooVeen vikkelät hyökkääjät kurissa ja estää vastaiskut mahdollisimman tehokkaasti. Keppana sai tuntea KooVeen vahvuuden viime sunnuntaina. Manselaisten hyvä nousu kolmannen erän viimeisellä puoliskolla kahden maalin takaa muistuttaa kummasti Tiikereiden taipaleen päättänyttä cupin ottelua. Taas erinomainen muistutus siitä, että peli on ohi vasta, kun summeri on soinut. Tiikereiden kokeneemman kaartin pelurit ovat nyt lämmenneet iskuun, kun kauden tärkeimmät pelit lähestyvät. Monta asiaa on pikku hiljaa loksahdellut paikalleen viisikko-pelaamisessa, ja erityisesti luottamus omaan ja joukkuekavereiden tekemiseen näkyy pelaajien otteissa entistä vahvemmin. KooVeeta vastaan tullaan siis iskemään "KoVaa" keskiviikkona urheilutalolla klo 18.30 alkaen. Ole paikalla kannustamassa Tiikereitä! Valokuva: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |