Tiikerinaisille taisteluvoitto OLS:sta08.01.2011 Tiikerinaiset osoittivat taistelijan luonteensa, kun kotijoukkue OLS kaatui komeasti erinomaisen viimeisen erän ansiosta. OLS - Tiikerit 3-4 (1-0, 1-1, 1-3) Pari erää ottelussa mentiin OLS:n komennossa. Kotijoukkue meni ensimmäisen erän puolivälissä 1-0 johtoon. Toisen erässä OLS:n tehokkain pelaaja Kristiina Kauppila iski ensimmäisen kahdesta maalistaan vieden OLS:n kahden maalin karkumatkalle. Tiikerit tuli mukaan peliin ottelun puolivälissä Elina Enlundin maalilla (2-1). Kolmas erä alkoi Tiikereille vaikeasti, kun OLS:n Kauppila iski toisen maalinsa Tiikereiden verkkoon (3-1). Tiikerit olivat kuitenkin päättäneet, ettei kotijoukkue enää juhli. OLS:n pelaajan kärsiessä jäähyä Tiikereiden ylivoima rankaisi armotta vain 13 sekunnin kuluttua. Niina Vilppunen kavensi luvut 3-2:een Iina Holopaisen syötöstä.
Tiikereiden tasoittava maali syntyi minuuttia myöhemmin. Mia Karjalainen laukoi Elina Sormusen esityöstä pelin tasan (3-3). Ottelun sankarin viitan otti harteilleen Vilppusen Niina, joka Elina Sormusen syötöstä niittasi voittomaalin (3-4) reilut neljä minuuttia ennen loppusummeria. Tiikerit kestivät upeasti OLS:n loppurynnistyksen. "Tuntuu aina pahuksen hyvältä voittaa Oulussa", Kode tuumaili ottelun jälkeen. "Paketti pysyi hyvin kasassa koko ottelun ajan, ja kun peliin saatiin ekan erän jälkeen sitä kaivattua suoraviivaisuutta, niin verkotkin alkoivat heilumaan. Hyvä peli meiltä." Loistava voitto OLS:sta, joka tunnetaan kovana kotijoukkueena. Tästä on hyvä lähteä valmistautumaan huomiseen NST-peliin UT:lla. Nyt on hyvä syy tulla katsastamaan, kykeneekö Tiikerit pisteryöstöihin sarjakärjeltä. Nähdään sunnuntaina UT:lla klo 17. Arkistovalokuva: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |