Tiikerit voittivat Höysän murskaluvuin15.11.2008 Ruskeasuon bussivarikko ja perjantai-illan huumaa. Näin voisi olettaa kun perjantaina pelataan. No huuma oli kuitenkin kaukana itse ottelusta. Ensimmäinen erä alkoi hiukan varovaisesti eikä kumpikaan oikein onnistunut maalin teossa. Ensimmäistä maalia saatiin odotella aina erän puoleen kunnes hiukan epäselvän tilanteen päätteeksi Höysä onnistui maalin teossa ja vei isännät johtoon. Ottelussa kuitenkin oli tilastomerkintöjäkin jo aivan alussa kun Tiikereiden Jesse Tolvaselle puhallettiin jäähy väärästä etäisyydestä. Höysä antoi nopean vaparin liikkuvaan palloon eikä näin ollen Jesse Tolvanen ehtinyt vaadittavalle etäisyydelle. Ottelu eteni pitkään Höysän johtaessa 1-0 ja isännät puolustivatkin johtoaan erittäin tiiviisti. Hiukan ennen viittätoista minuuttia kuitenkin tapahtuu kun Höysän Lasse Pakarinen päättää ojentaa kovalla taklauksella Jesse Tolvasta. Tästä palkinnoksi Pakariselle viiden minuutin mietintä hetki jäähyboksissa. Tämän viiden minuutin aikana Tiikerit saivat pyörityksen Höysän päähän sekä myös ote siirtyi pikkuhiljaa valkopaitaisille. Kun jäähy oli enää vajaa minuutti jäljellä lataa Tomi Itäniemi keskiviivalta loistava vedon suoraan maaliverkkoon ja peli oli tasan. Syötön antoi Aki Mäki-Arvela. Molemmat avasivat pistetilinsä tämän kauden 2. divisioonassa. Erätauolle lähdettiinkin lukemissa 1-1. Toinen erä on tähän asti ollut Tiikereille heikko eikä joukkue ole voittanut yhtäkään toista erää tämän kauden aikana. Nyt joukkue kuitenkin päätti että tätä toista erää ei hävitä. Tämä näkyikin heti otteissa ja kentällä viiletti aivan erilainen Tiikerilauma kuin ensimmäisessä erässä. Erää ehti vanheta vain vajaa vitonen kun Rautakiven kenttä pyörittää palloa samalla liikkuen hyvin ja hakien paikkaa. Pallo Jari Hamströmillä, jona aikana itse kentän maestro Aki Rautakivi on hilannut itsensä keskelle johon saa syötön Hamströmiltä ja siitä Aki lataa lukemiksi 1-2. Seuraavaa osumaa ei tarvitse kauan odotellakaan kun 24 sekuntia myöhemmin Marko Korteila iskee pelimiehen maalin. Epäonnistunut veto lipuu suoraan maaliverkkoon ja Tiikerit ovat kahden maalin päässä. Höysälle tarjoutuu paikka päästä mukaan peliin kun Jesse Tolvanen saa toisen jäähyn ottelussa. Tänä aikana ei kuitenkaan Höysä onnistu maalin teossa ja kahden maalin johto säilyy. Jäähyn loppumisesta ei mene kauankaan kun Aki Mäki-Arvela iskee kauden ensimmäisen maalinsa ja vie Tiikerit jo kolmen maalin päähän. Erässä nähdään vielä yksi tilastomerkintä kun Jari Hamström ottaa jäähyn mailaan lyönnistä. Tauolle mennään tilanteessa 1-4. Kolmas erä alkaakin sitten vauhdikkaasti kun Tiikerit iskevät viiteen minuuttiin viisi maalia ja peli oli yhtäkkiä 1-9. Maalintekijöinä Jesse Tolvanen, Jani Mäntyniemi kaksi kertaa, Jari Hamström ja Aki Mäki-Arvela illan toisellaan. Höysän Lasse Pakarisen ottaessa illan toisen jäähynsä onnistuu Ronnie Karlqvist viemään Tiikerit 1-10 johtoon. Jäähyn jälkeen Tiikerit onnistuvat vielä kahdesti kun ensin Ilkka Ryytty pistää pallon maaliverkkoon ja sen jälkeen vielä Jarmo Mankisenmaa. Höysä onnistuu vielä kaventamaan lopussa ja loppunumerot ovat 2-12. Tällä voitolla Tiikerit nousevat sarjataulukossa kahdeksanneksi. Lauantaina Tiikerit kohtaavat kotona Tikkurilan Urheilutalolla SSV II:sen. Ottelu alkaa kello 17:00. Teksti: Joni Hildén |