Tiikerimiehet voittivat Falconsin ja nousivat sarjassa kärkipaikalle!25.10.2009 Tiikerimiesten vahva vire ja voittoputki jatkui tänään FB Falconsia vastaan Leppävaaran Urheilutalolla. Tiikerit voittivat runsasmaalisen ottelun lopulta numeroin 10-7. Voitto oli jo neljäs peräkkäinen ja nosti Tiikerit sarjassa paalupaikalle yhdessä SCH:n, SB Vantaan ja LoSB.in kanssa. Ottelu Falconsia vastaan tiedettiin vaikeaksi. Sarjassa jumbona ilman pisteitä vielä majaileva Falcons vilisee takavuosien huippupelaajia ja on sarjasijoituksesta huolimatta vaarallinen vastus mille joukkueelle tahansa. Runsaiden maalien 17 ja jäähyjen 16 min. sävyttämä ottelu eteni Tiikereiden hienoisessa hallinnassa ja johtoasemassa läpi ottelun. Falconsin kokenut ryhmä näytti vaarallisuutensa nousemalla kolme kertaa ottelussa kahden maalin takaa tasoihin. Ottelun ratkaisu nähtiin kolmannen erän loppupuolella kun ajassa 52:07 vahvasti uurastanut Miika Häiväläinen iski Kalle Säilän syötöstä pallon maaliin numeroiksi 8-7 ja heti perään ajassa 52:21 ottelun sankari 4+1 tehtaillut Aki Rautakivi (kuva) ampui Jari Mannisen syötöstä numeroiksi 9-7. Lopullinen niitti ottelulle oli Tero Paavolan 10-7 ylivoimamaali ajassa 55.15. Voiton lisäksi mieltä lämmitti kauden avausmaaalit joita syntyi peräti kuudelle pelaajalle. Helpottavaa kauden avausmaalia pääsivät tuulettamaan Mikko Hietanen, Miika Häiväläinen,Tero Paavola, Jarno Salosaari, Kalle Säilä ja Tomi Uotinen. Tiikereiden pelit jatkuvat ensi viikonloppuna vieraspelillä SB Vantaata vastaan Ottelu Myyrmäen Urheilutalolla alkaa sunnuntaina 1.11 klo 17.00.
|