Miehet kohtaavat SCH:n Tikkurilan Urheilutalolla lauantaina klo 17:45. Jäsenkortilla ilmainen sisäänpääsy!27.11.2009 Miesten pelit jatkuvat lauantaina sarjan yhtä ennakkosuosikkia SCH:ta vastaan. Kahdeksan kierroksen jälkeen sarja on jakautunut kahtia. SB Vantaa, Tiikerit, LoSB ja SCH ovat karanneet muilta karkuun ja ihmeitä täytyy tapahtua mikäli joku jälkipään joukkue hinaa vielä itsensä kärkijoukkueiden ohi. Sarjan selkeä kahtiajako tarkoittaa myös sitä että kärkijoukkuiden keskinäiset ottelut tulevat todennäköisesti ratkaisemaan mitkä kaksi joukkuetta jatkavat kevään nousukarsintoihin. Ennakkoon lauantain ottelusta on luvassa tiukka ja tasainen taisto. Kummatkin ovat voittaneet sarjassa alempana olevat joukkueet ja kumpikin on hävinnyt sarjan piikkipaikalla majailevalle SB Vantaalle. Tasaiselta näyttää myös joukkueiden maaliero, joka on Tiikereillä 63-37 eli maalin verran parempi kuin SCH:lla jolla maaliero on 61-36. Tehotilastoissakaan ei suuria eroja löydy. Tiikereiden tehomies on alkukaudesta ollut Aki Rautakivi jonka tehot 13+9 oikeuttavat sijalle neljä. Sijalta viisi löytyy maalin vähemmän viimestellyt SCH:n Jussi Lindholm jonka tehot alkukaudella ovat 12+9. Tiikerit lähtee otteluun iskukykyisellä joukkueella. Viime ottelussa sairastuvalla ollut Jari Manninen palaa kokoonpanoon. Viron liigasta palaavan Atte Lehtisen (kuva) lupa-asiat ovat loppusuoralla ja mies nähdään todennäköisesti pelikentällä tositoimissa. Poissa ovat varmuudella polveaan paranteleva Jani Mäntyniemi ja Mikko Hietanen. Tiikerit-SCH alkaa Tikkurilan Urheilutalolla lauantaina 28.11 klo 17.45. Pääsyliput: Aikuiset 3 eur ja lapset 1,50 eur. Tiikerijäsenet, -valmentajat ja -jojot ilmainen sisäänpääsy jäsenkortilla! Tervetuloa kannustamaan Tiikerit voittoon!
|