Miehet sarjakakkoseksi08.01.2009 Miesten edustusjoukkueen hyvät otteet II divarissa jatkuvat. Kuukauden peliatuon jälkeen Tiikerit haki Järvenpää Areenalta voiton keskikastin Deriuksesta niukasti mutta ansaitusti 5-4. Ottelun ratkaisu tapantui jo avauerässä jonka Tiikerit voitti 4-1. Ottelun tehopelaajaksi nousi hyvään vireeseen päässyt Marko Korteila. Kokenut Koro oli ottelun hahmo tehoin 2+1. Koron vieressä nuori Aki Rautakivi (kuvassa) on kauden vanhetessa noussut omalle tasolleen. Viime kaudella Erän A-junioreiden avainpelaajiin kuulunut Aki on tehnyt neljässä viimeisessä pelissä kovat tehot 6+5. Tiikereiden vahva ykköshyökkäystrio Jani Mäntyniemi - Tom Lanaeus - Jesse Tolvanen oli eilen hajanainen Jebun ollessa nuorten maajoukkueleirillä ja Lanan pelatessa toipilaana vain kaksi erää. Positiivista oli myös koko syyskauden sairastuvalla olleen Atte-Tapio Laineen pirteä paluu pelikentille. Atte ampui kauden avauspelissään tärkeän 2-1 johtomaalin. Voitto Deriuksesta nosti Tiikerit sarjassa jaetulle kakkospaikalle. Alkukauden kangertelun ja tappioiden jälkeen Tiikerit on päässyt hyvään vireeseen. Uudistunut joukkue on hitsautumassa hyvin yhteen uuden valmennuksen alla. Viimeisestä seitsemästä pelistä Tiikerit on voittanut kuusi ja pelannut yhden tasan. Viimeisin tappio on SCH:lle niinkin kaukaa kun 19.10. Tiikereiden seuraava ottelu on sarjakärki Kaneettia vastaan Tikkurilan Urheilutalolla la 17.1. kllo 17.00.
|