Tiikerikaratekat Kuopiossa, EM:issä ja PM:issä10.05.2011 Tikkurilan Tiikereiden karatejaoksen kevään loppurutistus käytiin viime viikonloppuna: Samalla kun alle 13-vuotiaat Tiikerit ottelivat Kuopiossa Panda-kilpailuissa, Sade-Maria Pirttinen otteli aikuisten EM-kilpailuissa edustaen Suomea -61kg painoluokassa. Kuopion Panda-kilpailu alle 13-vuotiaille 7.5 Kuopiosta oli kotiintuomisina hienosti 6 kultaa, 5 hopeaa ja 4 pronssia. Tämä kuuden nuorimman kilpailijamme voimin :) 6- ja 7 -vuotiaat Karate Kidsit Jemina Salonen ja Jade Kallio urakoivat isompien sisarustensa lailla peräti kolmessa sarjassa ja Jemina valittiinkin jopa kisojen tyttötsemppariksi. 8-vuotiaat Sara Kallio ja Julia Salonen, 9-vuotias Johannes Korpela ja 11-vuotias Jimi Salonen ottelivat hienosti sarjoissaan ja kaikkien otteista alkaakin jo näkyä säännöllinen treeni, uskallus ja kilpailurutiini.
Sade-Marian ottelu Unkarin F. Lassingleitneria vastaan ensimmäisellä kierroksella oli odotetun vaikea. Lassingleitner on tuttu vastustaja Sade-Marian ikäluokista jo aiemmin ja Lassingleitner on mm. voittanut urallaan nuorten EM-hopeaa ja EM-pronssia. Erittäin tasaväkinen ottelu päättyi Lassingleitnerin eduksi pistein 0-1 ja unkarilaisen hävitessä lopulta itävaltalaiselle päättyi myös Sade-Marian toiveet pääsystä keräilyotteluihin. Kilpailuista oli kotiintuomisina kuitenkin taas tärkeä arvokilpailukokemus ja oma tunne siitä että tasoerot sarjassa olivat varsin pienet. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta kautta. Sade-Marian ytimekäs kommentti: "Ottelu ei ihan mennyt niin kuin piti, mutta ihan miehekkäästi kuitenkin. Nyt alkaa kauan odotettu (ja myös pelätty) pk-kausi :)" Karate KidsitPienimmät Tiikerit eli Karate Kidsit suorittivat samalla viikolla ensimmäisen vyönsä. Läpäistyn vyökokeen jälkeen rivissä hymyili 16 tyytyväistä valkoisen vyön ja natsan suorittanutta innokasta karatekan alkua. PM-kilpailut Pari viikkoa aiemmin Tampereella pidetyissä Karaten PM-kilpailuissa Noora Al-Neshawy ja Janina Salonen edustivat Tiikereitä junioreiden ottelusarjoissa. Janinan tie nousi pystyyn alkukierroksille Latvian edustajaa vastaan. Noora pääsi omassa sarjassaan finaaliotteluun voitettuaan alkukierroksilla ruotsalaisen vastustajansa. Kisoista olikin kotiintuomisina lopulta PM-hopeaa Nooralle. Kohti kesätreeniä Tiikeri -karatekoilla virallinen kilpailukausi keväältä on nyt ohi ja kilpailijoilla alkaa peruskuntokausi kohti syksyn koitoksia. Silti suurin osa kilpailijoista lähtee vielä hakemaan kokemusta Tallinnan Budo Cupista 21.5 - näillä näkymin kilpailuihin lähtee viitisen Tiikeriä huoltajineen. |