Karate: Tiikereille Viron Taifu Cupista 1 kulta, 2 hopeaa ja 3 pronssia
18.10.2011 Karaten Taifu Cup oteltiin Tallinnassa 15.10.2011. 8-17v ikäluokille järjestettyyn kilpailuun osallistui reilu 250 kilpailijaa mm. Virosta, Latviasta, Venäjältä, Valkovenäjältä, Ukrainasta ja Suomesta.
Taifu Cupissa merkillepantavaa oli tänä syksynä osallistujamäärien runsaus nuoremmissa ikäluokissa kadetteihin saakka mutta 16-17 vuotiaiden sarjat sekä monet katasarjat olivat varsin pieniä ottelusarjoihin verrattuna. Tuomarilinja osumien suhteen oli yllättävän tarkkaa; kevyetkin osumat pääpotkuissa tuntuivat päätyvän lähes aina varoituksiksi ja tämä aiheutti useammallakin suomalaisottelijalla ylimääräistä päänvaivaa.
8-9 vuotiaat - Tiikereiden Julia Salonen neljällä otteluvoitolla kultaan ja Sara Kallio kolmella ottelulla pronssille
Tikkurilan Tiikereiden Julia Salonen voitti tyttöjen 8-9v ottelusarjassa ensimmäisen kierroksen pistein 6-0 Venäjän Elizaveta Batarinaa vastaan. Toisella kierroksella Julia voitti Ukrainan Irina Konverskan pistein 1-0. Semifinaaliin Julia sai vastaansa Viron Ksenia Vladotshenkon. Julia voitti semifinaalin pistein 3-0 ja pääsi näin sarjan finaaliin. Finaalissa vastassa oli Ukrainan Veronika Morozova, tiukka ottelu päättyi lopulta jatkoajan jälkeen äänestyksellä Julian eduksi 3-1 joten kultaa Julialle! Katassa Julia karsiutui ensimmäisellä kierroksella.
Samassa sarjassa seurakaveri Sara Kallio voitti ensimmäisen ottelun Venäjän Anastasiya Simbabaa pistein 6-4. Toisella kierroksella vastassa oli Latvian Elizaveta Kisalova jonka Sara voitti 1-0. Semifinaalissa vastassa oli Ukrainan Veronika Morozova joka voitti Saran niukasti pistein 0-1. Saralle hienosti sarjan pronssia. Tyttöjen ottelusarjassa oli yhteensä 11 osallistujaa. Myös katassa Sara päätyi pronssille voitettuaan alkukierroksilla venäläisen Anastaysia Olsheskayan ja hävittyään semifinaalin Venäjän Mihailovalle.
Niinikään Tiikereiden Johannes Korpela karsiutui ottelussa ensimmäisellä kierroksella pistein 0-5. Myös kata jäi ensimmäisen kierroksen tappioon.
12-13 vuotiaat - Tiikereiden Jimi Salonen pronssille
Jimi Salonen otteli -40kg sarjassa ensimmäisellä kierroksella ukrainalaista Dmytro Kuksenokia vastaan, ottelu päättyi pistein 0-2. Ukrainalainen eteni lopulta finaaliin jonka voitti, mutta harmiksi sarjassa ei ollut keräilyjä vaan pronssi oli suoraan semifinaalin hävinneille. Katassa Jimi päätyi pronssille.
14-15 vuotiaat - Tiikereiden Joanna Salonen kolmella ottelulla hopealle
-54kg sarjassa Tiikereiden Joanna Salonen voitti ensimmäisen kierroksen vastustajan, venäläisen Maria Popovan pistein 1-0. Semifinaalissa vastaan tuli venäläinen Ramona Hachova jonka Joanna voitti pistein 5-0. Finaali käytiin Joannan ja venäläisen Alexandra Alekseevan kesken. Venäläinen pääsi finaalin puolivälissä 2-0 johtoon. Vielä ottelun viimeisen sekunnin aikana Joannan tekemä potku osui vastustajaa päähän mutta tilanne tulkittiin kuitenkin varoitukseksi ja finaalin lopputulos päätyi siten 0-2 venäläisen eduksi. Joannalle sarjan hopeaa.
16-17 vuotiaat - Tiikereiden Janina Saloselle hopeaa
Janina Salonen osallistui -59kg sarjaan. Janinan päästyä suoraan finaaliotteluun ensimmäinen ja ainoa ottelu päätyi 0-1 tappioon Viron Izapel Ioshaa vastaan joten Janinalle sarjan hopeaa.
Tikkurilan Tiikereiden kotiintuomisina siis hienosti yksi kulta, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Mitalitaulukossa oli lopulta 25 seuraa ja Tikkurilan Tiikerit suomalaisseuroista menestyneimpänä sijalla 9.
|