Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Tiikereiden Joanna ja Tessa mitaleilla Karaten PM:issä

14.04.2013

Norjan Oslossa järjestettiin Karaten PM:t 13.4.2013. Suomen joukkueeseen oli valittu myös Tikkurilan Tiikereiden Joanna Salonen ja Tessa Kauppinen.

Joanna Salonen edusti Suomea 14-15 tyttöjen +54kg sarjassa. Joanna pääsi kahdella otteluvoitolla finaaliin jossa tiukan ottelun tuloksena oli niukka tappio Tanskan edustajaa vastaan. PM-hopeaa Joannalle!

Tessa Kauppinen puolestaan oli saman ikäluokan -54kg sarjassa. Ensimmäisen kierroksen harmittava viimeisen sekunnin tappio Viron Li Iirsimanille pudotti Tessan semifinaalista mutta Tessa voitti keräilyottelun norjalaista vastaan ja pääsi pronssiotteluun. Pronssiottelu puolestaan päätyi varmoin ottein Tessan eduksi Suomen Säde Tigeriä vastaan joten Tessalle sarjan PM-pronssia.

Tiikereiden karatejaos onnittelee tyttöjä uran ensimmäisistä PM-mitaleista!

Joannan viikon aikana ottelemat kaksi Suomen mestaruutta, PM-hopea ja Tessan kaksi SM-hopeaa, PM-pronssi ja tyttöjen tuoma joukkue-SM:ien kultamitali Tiikereille huipensi tyttöjen rankan kevätkauden. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi syksyn 16-17v juniorisarjoja, tavoitteena vuoden lopulla pidettävät nuorten MM-kilpailut Espanjassa.

08.05.2024Pelaajahaku kauden 2024-2025 joukkueisiin käynnissä!
26.04.2024Yhteistyö Stadiumin, Fat Pipen ja adidaksen kanssa jatkuu!
10.03.2024Ilmoittautuminen Tiikerien kesän salibandyleireille käynnissä!
26.02.2024Tiikerit varmisti paikan F-liigakarsintoihin!
03.02.2022Tiikerit nousi Suomen kärkikymppiin lisenssipelaajien määrissä!
03.11.2015Tiikereille 2 kaksoisvoittoa Karaten Stockholm Openissa
05.12.2014Karate: Emmille kultaa ja hopeaa Katanashiaista
04.11.2014Karate: Tiikereille 4 mitalia Ruotsista
22.09.2014Karate: Tikkurilan Tiikereille unelma-aloitus syyskauteen Saksan Banzai Cupista
08.05.2014Tiikereiden Ann-Marie Nummila kolmannelle kierrokselle Karaten EM:issä
29.04.2014Tiikereiden Ann-Marie Nummila Karaten EM:issä Tampereella 1-4.5
24.04.2014SM:T ja PM:t menestys Tiikerikaratekoille
29.03.2014Tiikereille 18 mitalia Orimattilan karatekilpailuista
09.02.2014Tiikereiden Joanna Salonen pronssiotteluun karaten nuorten EM:issä!
05.02.2014Tiikereiden karatejaokselle mitaleita kolmessa maassa kahden viikon aikana
23.10.2013Sveitsin Basel Masters Openista Tiikereille hopeaa ja pronssia
18.10.2013Karate: Tiikerit menestynein suomalaisseura Tallinn Openissa
10.10.20137 kultaa - Tiikerit menestynein seura Sipoon juniorikaratekilpailussa
16.09.2013Karate: Tiikereille upea saldo Saksan Banzai Cupista
02.09.2013Tiikereille 4 kultaa karaten Finnish Openista!
21.04.2013Karate: Orimattilan juniorikilpailuista 17 mitalia Tiikereille
14.04.2013Tiikereiden Joanna ja Tessa mitaleilla Karaten PM:issä
07.04.2013Tiikereille 5 kultaa ja 3 hopeaa Karaten SM:istä
16.01.2013Tiikereiden Joanna Salonen Karateliiton vuoden tulokas
23.10.2012Karate: Tiikereiden Tessa Kauppiselle pronssia Basel Masters Openista
20.10.2012Karate: Tiikereille 9 mitalia Sipoosta ja 4 Tallinnasta samana viikonloppuna
02.10.2012Karate: Tikkurilan Tiikereille 24 mitalia Kokoro Cupista
18.09.2012Tiikereiden Jimi Salonen paras suomalaiskarateka Budapest Openissa
12.09.2012Karaten Finnish Openista Tiikereille kultaa ja pronssia
15.08.2012Karate: Kuopion kansallisista Tiikereille 3 kultaa, 3 hopeaa ja 2 pronssia
29.03.2012Tiikereille 3 suomenmestaruutta sekä hopea ja pronssi Karaten SM:istä
19.03.201217 mitalia - Tiikerikaratekat jyräsivät Orimattilan junioriturnauksessa
19.03.2012Tiikerikaratekoille menestystä Estonian Openista ja Tampereelta
13.02.2012Tiikereiden Joanna Salonen Karaten nuorten EM:issä
13.02.2012Tiikereiden karatejaokselle 7 mitalia Ylöjärveltä ja 7 mitalia Tallinnasta
11.12.2011Tiikereiden ensimmäinen Karate Kids -salikilpailu Tiikeriareenalla 8.12
28.11.2011Tikkurilan Tiikereille Karaten nuorten SM:istä kolme kultaa ja pronssi - Joanna Saloselle tuplamestaruus kahdessa ikäluokassa
14.11.2011Karate: Tiikereille 7 kultaa, 3 hopeaa ja 4 pronssia Kokoro Cupista
07.11.2011Tiikerikaratekoille 5 mitalia Stockholm Openista ja 6 mitalia Lahdesta
18.10.2011Karate: Tiikereille Viron Taifu Cupista 1 kulta, 2 hopeaa ja 3 pronssia
03.10.2011Karate - Sipoon junnukilpailuista Tiikereille 7 kultaa, 2 hopeaa ja 4 pronssia
19.09.2011Karate: Tiikereille Budapest Openista 2 mitalia ja Ylöjärveltä 6 mitalia samana viikonloppuna
04.09.2011Karaten Finnish Openista Tikkurilan Tiikereille hieno saalis - 4 hopeaa ja yksi pronssi
22.05.2011Tiikerit paras suomalaisseura Karaten Baltic Grand Prix:ssä Tallinnassa - yksi kulta ja kaksi pronssia
10.05.2011Tiikerikaratekat Kuopiossa, EM:issä ja PM:issä
03.04.2011Karatejaoksen juniorit jyräsivät Orimattilassa - 12 mitalia Tiikereille
06.03.2011Karate: Tiikereiden Sade-Maria Pirttinen pronssilla Hollannin avoimissa
28.02.2011Tiikerit paras suomalaisseura Karaten Estonian Openissa
20.02.20117 kultaa - Tiikereiden karatekoilla jälleen loistava viikonloppu
30.01.2011Tiikereille jättisaalis Hämeenlinnan karatekilpailuista
28.11.2010Karaten nuorten SM:istä Tiikereiden Noora Al-Neshawylle hopeaa
10.11.2010Sade-Maria Pirttinen pronssille Tukholman avoimissa
19.09.2010Sade-Maria Pirttinen pronssiottelussa Istanbul Openissa
09.09.2010Tiikerikaratekat Finnish Open Cupissa - Sade-Maria hopealle!
25.08.2010Tiikereihin karatejaosto