Tiikerit paras suomalaisseura Karaten Baltic Grand Prix:ssä Tallinnassa - yksi kulta ja kaksi pronssia22.05.2011 Kevätkauden viimeinen kilpailu, Baltic Grand Prix Budo Cup Tallinnassa keräsi osallistujia tänä keväänä Suomen, Baltian maiden ja Venäjän lisäksi myös mm. Valkovenäjältä, Kazakstanista, Italiasta ja Turkista saakka. Kokonaisuutena kilpailu oli kuitenkin hieman pienempi kuin samassa paikassa järjestetty kevään Estonian Open helmikuussa. Tikkurilan Tiikereistä kilpailuihin osallistui neljä kilpailijaa Petri Salosen ja Jyrki Lehtisen toimiessa valmennus- ja huoltotehtävissä. Tiikereiden otteluihin antoi sopivaa lisämakua runsas viikko sitten alkanut peruskuntokausi eikä näihin kilpailuihin haettu mitään herkistelyä. Tiikerit paras suomalaisseura Lopputuloksissa Tikkurilan Tiikerit olivat paras suomalaisseura (kuten myös Helmikuun Estonian Openissa!) yhden kultamitalin ja kahden pronssin voimin mikä oli positiivinen yllätys. Mitalitaulukosta löytyy kuitenkin 31 seuraa yhdeksästä eri maasta ja Tiikerit ovat listalla sijalla 17.
Jimi Salonen, pojat 10-11v -40kg Kevään suomalaiskilpailuissa voittamaton Jimi joutui tällä kertaa nöyrtymään ensimmäisen kierroksen tappioon pistein 1-2 valkovenäläistä vastaan. Sarja oli kovatasoinen sillä pelkästään Venäjältä oli sarjassa kahdeksan ottelijaa ja Virosta sama määrä. Lisäksi oli muutama ottelija Suomesta, Valkovenäjältä ja Latviasta. Joanna Salonen, tytöt 12-13v -50kg Joannan ensimmäinen vastustaja oli tuttu virolaisvastustaja Li Iltsenko Viron Budo klubista. Tasaveroinen ottelu päättyi virolaisen onnistuneeseen pääosumaan potkulla ja voittoon Joannasta pistein 4-1. Iltsenko otteli itsensä finaaliin joten Joanna pääsi keräilemään kohti pronssiottelua. Sisuuntunut Joanna aloittikin keräilyt vahvasti voittaen keräilyottelunsa Renshin-Kanin Helena Kontolaa vastaan peräti pistein 10-2. Pronssiottelussa odotti toisen lohkon keräillyt Renshin-Kanin Säde Järvinen. Joanna jatkoi määrätietoisella ottelulla voittaen pronssiottelun lopulta pistein 2-1. Joannalle siis pronssia. Janina Salonen, tytöt 16-17v -59kg Janina Salonen aloitti oman sarjansa vahvasti voittaen ensimmäisen virolaisen vastustajansa pistein 2-1. Semifinaalissa Viron Kristin Tölpt vuorostaan voitti Janinan pistein 2-1. Janina pääsi suoraan pronssiotteluun. Pronssiottelussa odotti Renshin-Kanin Telma Torala josta Janina toi voiton kotiin tyylikkäästi tutuin pisteluvuin 2-1. Janinalle pronssia. Noora Al-Neshawy, tytöt 16-17v +59kg Noora Al-Neshawyn vuoro oli otella viimeisenä Tiikereistä sarjassa 16-17v tytöt +59kg. Sarja oli tällä kertaa pienempi kuin muilla Tiikereillä mutta Nooran ottelu kulki hyvin. Ensimmäinen ottelu Viron Kristel Talvia vastaa päättyi pistein 3-0 ja tällä ottelulla Noora pääsi suoraan finaaliin. Finaalissa Nooraa vastassa odotti Viron Katrin Taniste. Noora vei ottelun hienosti pistein 3-0. Nooralle kultaa sarjassaan ja samalla kevätkauden toinen ulkomainen voitto.
|