Karaten Finnish Openista Tiikereille kultaa ja pronssia12.09.2012 Tampereella 8-9.9 järjestetty Finnish Open keräsi jälleen kerran sopivasti kilpailijoita useista eri maista. Kilpailu tarjosi Tikkurilan Tiikereiden Joanna Saloselle ja Tessa Kauppiselle kauden ensimmäisen kovatasoisen kilpailun ennen syyskauden ulkomaan kilpailuja. Joannan ottelusarjassa +54kg 14-15v osallistujia oli yhteensä seitsemän, kolmesta eri maasta. Joanna suoriutui hyvän karsintaottelun jälkeen finaaliin jossa vastassa oli Euran Karita Mäkelä. Joannan virheetön ottelu toi voiton upeasti 8-0 ja samalla sarjan kultaa. Tessan ottelusarjaan -54kg 14-15v osallistui kymmenen ottelijaa neljästä eri maasta. Ensimmäinen ottelu Ruotsin edustajaa vastaan päättyi 0-2 tappioon mutta ruotsalaisen jatkaessa hyviä otteitaan finaaliin saakka Tessa pääsi keräilemään pääsystä pronssiotteluun. Keräilyottelussa vastaan jälleen ruotsalainen edustaja jonka Tessa voitti pistein 2-0. Keräilyottelun voitolla Tessa pääsi pronssiotteluun jossa vastassa oli lähes päätä pidempi venäläinen Daria Sigunova. Tessa jatkoi hyvällä ottelurytmillä ja voitti pronssia pistein 4-0. Seuraavana vuorossa on Budapest Open ja noin kuukautta myöhemmin on Sveitsin Baselissa järjestettävä kilpailu joka tänäkin vuonna kokoaa nuorten ikäluokkien kovimmat ottelijat ympäri Euroopan. |