Tiikereille 3 suomenmestaruutta sekä hopea ja pronssi Karaten SM:istä29.03.2012 24-25.3 järjestetyissä Karaten SM-kilpailuissa taisteli tänä vuonna poikkeuksellisen vähän Tiikereitä kilpailujen nuorten sarjojen muuttuneen ajankohdan takia. Paikalla olivat kuitenkin Sade-Maria Pirttinen joka osallistui naisten -61kg sekä avoimeen ottelusarjaan. Nuorten sarjoihin Tiikereistä osallistuivat Tessa kauppinen (14-15v -54kg) ja Maria Korpela (12-13v, -45kg). Valmentajana mukana oli Jyrki Lehtinen. Kilpailut alkoivat lauantaina aikuisten sarjoilla. -61kg sarjassa Sade-Maria aloitti hienolla 8-0 voitolla Tampereen Satu Alestalosta. Finaalissa Sade-Mariaa vastaan asettui Kuopion Johanna Hyvärinen. Tiukka ottelu kääntyi vasta loppuhetkillä tuomareiden hajaäänillä Johannan eduksi 1-0 eikä Sarkku saanut tilannetta muutettua enää loppuhetkillä. SM-hopeaa siis Sarkulle. Naisten avoin sarja alkoi Sarkun osalta ottelulla Salon Ipponin Ann-Marie Nummilaa vastaan. Sarkku aloitti ottelun vahvasti ottamalla kaadolla 3-0 johdon, ottelu päättyessä lopulta pistein 4-1. Toisella kierroksella oli vastassa jälleen Johanna Hyvärinen. Ottelu noudatti samaa kaavaa ja Sarkun oli taas nöyrryttävä 0-1 tappioon Johannan edetessä sarjan finaaliin. Keräilykierroksilla Sade-Mariaa vastaan asettui Porin Shotokanin Henna Kuusisto. Tämä ottelu sujui taas Sarkun komennossa päättyen 6-0. Sarjan pronssiottelussa vastassa oli Renshin-Kanin Merilyn Rikkinen. Sade-Maria jatkoi vahvoja otteitaan päättäen ottelun nimiinsä pistein 7-1. Pronssia avoimesta sarjasta Tiikereille! Sunnuntai Sunnuntaina vuorossa olivat nuorten sarjat. Ensimmäisenä Tiikereistä vuorossa oli 12-vuotias Maria Korpela. Maria voitti ensimmäisen ottelukierroksen tyylikkäästi 8-0 vastustajansa Rita Raulon tiukasta yrittämisestä huolimatta. Sarjan viimeinen ottelu lempääläistä Silja Piispasta vastaan päättyi niinikään 4-1 Marian eduksi joka varmisti Marialle sarjan voiton. Maria osallistui myös 12-13v kataan (liikesarjat). Maria eteni varmoin ottein kaksi alkueräkierrosta voittaen finaaliin saakka jossa kukisti Nurmijärven Shotokanin Jenna Kylmäsen äänin 4-1. Marialle upeasti toinen kulta! 14-vuotias Tessa Kauppinen edusti Tiikereitä 14-15v tyttöjen ottelusarjassa -54kg. Tessa voitti ensimmäisen ottelunsa Renshin-Kanin Helena Kontolaa vastaan pistein 4-1. Toinen ottelu oli niinikään Renshin-Kanin Säde Tigeria vastaan ja vaikka ottelu päättyi ottelupisteiltään 2-2, onnistui Tessa nousemaan erittäin tasaisen sarjan voittoon. Tessalle kultaa! |