Tiikereiden B-tytöt avaavat kauden SB-Prota vastaan30.09.2010 Tyttöjen SM-sarja starttaa lauantaina 2.10, jolloin Tiikereiden B-tytöt kohtaavat naapurikylän tytöt Nurmijärveltä eli SB-Pron. Ottelu alkaa klo 17.00 Tikkurilan Urheilutalolla. Tiikerityttöjen alkukausi on täyttynyt muutamilla harjoitusotteluilla ja naisten Suomen Cupin peleillä, joissa joukkue selvitti tiensä 17.10. pelattavalle 3. kierrokselle PSS:n naisten liigajoukkuetta vastaan. Rosteri on koko ajan ollut lievästi vajaatehoinen, koska loukkaantumiset ja pienet sairastelut ovat olleet arkea näin alkusyksystä, mutta nyt tilanne näyttää jo paremmalta.
Puolustavana Suomen Mestarina Tiikereiden päänahka tulee olemaan haluttua, mutta tilanne sopii Tiikereille. Kokemus on opettanut, mitä tiukemmat ottelut, sitä paremmin Tiikeritytöt taistelevat voitosta. SM-sarja kokonaisuudessaan on varmasti entistä tasaisempi, sillä mukana on Tiikereiden lisäksi yhdeksän joukkuetta, joista jokainen on vahvistunut ja harjoitellut paremmin kuin edellisellä kaudella. Tiikereiden otteluohjelman ja tulosseurannan löydän oheisesta linkistä. Tule paikan päälle seuraamaan viihdyttävää salibandyä ja kannustamaan B-tyttöjä kauden avukseen. Valokuva: Tuula Heino-Kyllönen -JOK-
|