Lauantai-illan huumaa urheilutalolla, B-tytöt taistelevat SM-kullasta.14.04.2010 Tiikereiden B-tytöt lähtevät tyttöjen SM-finaalin 2. otteluun takaa-ajoasemista. Lauantaina 17.4. klo 18.45 Tikkurilan Urheilutalolla Tiikerit pyrkivät kampittamaan OLS:n, joka otti ekan kiinnityksen Suomen Mestaruuteen viime sunnuntaina voittamalla Tiikerit 3-2. SM-kultaan tarvitaan kaksi voittoa. Tiikeritytöt ovat siis tiukan paikan edessä. Vain voitto riittää, jos mielii taistella kirkkaimmista mitaleista. Ja miksipä ei kiinnostaisi, sillä Oulussa on mukava vierailla ja ratkaisun siirtäminen Oulun urheilutalolle sunnuntaiksi tuntuu enemmän kuin miellyttävältä.
Kaikki on siis käsissä, ja vieläpä omissa. Kun vastassa on taitava nippu tyttöjen MJ-pelaajia sekä myös naisten maajoukkueeseen valittu Elisa Mild, on Tiikereillä nyt tilaisuus pelata elämänsä ottelu. Kaikki, mitä saadaan, on voitettua. Koska Tiikeritytöillä ei ole mitään menetettävää, kotikatsomo tulee näkemään ahneen Tiikerilauman. Tiikeritytöt tarvitsevat kaikki käsiparit ja äänihuulet UT:n katsomoon kannustamaan. Hinaa itsesi, kaverisi, tuttusi ja joukkuekaverisi UT:lle. Tehdään yhdessä tästä ottelusta ikimuistoinen kotiottelu juniorisalibandyssä. Pääsylippu 3 €, jolla tuet tyttösalibandyä. Tiikereiden jäsenkortilla ilmainen sisäänpääsy. Tervetuloa! -The Passion That Unites Us All- PS. 1. finaaliottelun kuvia osoitteessa www.kuvaboxi.fi, tägillä tiikerit. |