Tiikereiden B-tytöille vierasvoitto Crackersistä22.12.2010 B-tytöt kävivät tiistai-illan visiitillä Kotkassa. Tiikeritytöt tekivät juuri sen verran töitä, kuin voittoon tarvitsi. Kotimatkalle päästiin 2 pinnaa fikassa, mikä olikin tärkein anti tästä pelistä. Crackers - Tiikerit 0-5 (0-1, 0-3, 0-1) Crackers lupasi ohjelmalehtisen teksteissä tehdä Tiikereiden vierailusta mahdollisimman ikävän ja hankalan kokemuksen repimällä, raastamalla ja painimalla, minkä joukkue pystyy. Täysi kiitos Crackersille siitä, että he eivät missään vaiheessa lopettaneet taisteluaan, vaan jaksoivat kyllä yrittää loppuun asti. Ottelun eka erä oli Tiikereiltä hieman jähmeää pelaamista. Liekö sitten syynä iltapeli ja matkustaminen, mutta pallo ja jalat eivät liikkuneet sillä tasolla kuin tytöiltä voisi odottaa. Eipä silti Tiikerit hallitsivat pelitapahtumia mielin määrin, mutta sellaista päämäärätietoista ja suoraviivaista yrittämistä jäi tyttöjen otteista kaipaamaan. Erän loppua kohden pelaaminen alkoi maistua paremmin. Crackersin päätyyn saatiin luotua hyvä paine. Silja Eskelinen syötti maalin edustalle, josta Oona-Mikaela Kyllösellä oli hyvää tilaa laukaista avausmaali Tiikereille (0-1). Toiseen erään Tiikerit tulivat jo karvan verran aktiivisemmin. Karvauspelaaminen toimi edelleen kohtuu hyvin. Jos ekassa erä Hanna-Maria Varmo Tiikereiden maalissa sai tuskin koskea palloon, joutui hänkin torjuntatöihin Crackersin luodessa muutamia maalipaikkoja. Tiikerit niputtivat ottelun toisen erän loppupuolella. Tiikeritytöt mättivät kolme maalia reiluun pariin minuuttiin, ja kaikki onnistuneen kulmapelin tuloksena. Ensin Isa Björkell ajoi sisään lempipaikaltaan Noona Björkmanin syötöstä ja latoi taululle 0-2 luvut. Seuraavassa vaihdossa Tiia Heiskanen vei Tiikerit 0-3 johtoon ampumalla takakulmaan Mandi Helinin tarjoilusta lähes samasta paikasta kuin Isa edellisessä maalissa. Tiia onnistui toistamiseen laukomalla Tiikerit neljän maalin karkumatkalle (0-4) pienestä kulmasta Salla Ronkaisen jätöstä.
Kolmannessa erässä mentiin päästä päähän tasatahtiin. Alivoima kestettiin hyvin, ja Crackerillä oli muutamia hyviä tilanteita aikaan saada kavennusmaali, mutta Tiikereiden puolustus ja Hannis maalissa pitivät oman pään puhtaana. Laura Manninen tykitti terävällä kaukovedolla ottelun loppunumerot 0-5. Peruspelillä perusluvut, eipä tästä ottelusta juurikaan muuta sanottavaa jäänyt. Vastustajan tiukka ja matala karvaus oli tutun aktiivinen, ja tällä kertaa Tiikerit onnistuivat puhkomaan sen viisi kertaa. Nyt on joukkueella hetki aikaa rauhoittua ja ladata akut kohti Storvretaa, jolle lähdetään rennoin mielin. On taas mukava nähdä parin vuoden jälkeen, millä tasolla sveamamman tyttäret pelaavat. Taso on varmasti kova, mutta siksi niin mielenkiintoinen :) Tiikereiden B-tytöt toivottavat kaikille salibandyn ystäville Oikein Rauhallista ja Kiireetöntä Joulua. Ottelun tilastot, Crackersin otteluraportti, valokuvia kuva-albumissa ja tyttösalibandyn galleriassa. Valokuva: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |