B-tytöt sarjanousija Kosken Dynamon vieraaksi sunnuntaina20.10.2011 Tuore SM-sarjan tuttavuus eli sarjanousija Dynamo emännöi Hämeenkoskella Tiikereiden B-tyttöjä sunnuntaina 23.11. Vaikka Dynamo onkin uusi joukkue SM-sarjassa, on hämeenkoskelaisiin törmätty tässä matkan varrella eri ikäluokissa. Dynamo on osoittanut näissä kauden ekoissa otteluissa OLS:a ja Classicia vastaan vaarallisuutensa. Oulussa Dynamo pysyi hienosti mukana OLS:n kyydissä reilun erän ajan ja taipui lopuksi luvuin 8-3. Tampereella Classic sen sijaan sai kokea Dynamon voiman, eikä päätöserän kiri riittänyt hämeenkoskelaisten ohittamiseen. Pinnat Dynamolle luvuin 4-5. Dynamon isokokoiset pelaajat osaavat hyvin hyödyntää pienten kaukaloiden heille tarjoamat edut. Tämä tulee olemaan haaste Tiikereillekin Hämeenkosken hornankattilassa. Tärkeässä roolissa tulee olemaan oma puolustuspelaaminen, jotta Dynamon laitureilta otetaan tila pois. Toinen iso asia on pistää suitset keskialueen pallonmenetyksille, joista dynamolaiset osaavat taitavasti iskeä. Tiikereiden B-tytöt lähtevät Hämeenkoskelle tiiviillä, mutta nälkäisellä nipulla. Harjoituksissa on ollut nähtävissä kuluneella viikolla isoja onnistumisia, ja muutenkin treeneissä on pyyhitty hikeä hymy kasvoilla. Kausi on jo korkattu, eikä valkoisten rystysten aiheuttamaa turhaa puristamista tarvita enää. Tästä on hyvä lähteä toiseen vieraspeliin Dynamoa vastaan. Su 23.11. klo 18.00 Dynamo - Tiikerit, Koskihalli Valokuva: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |