B-tytöille tyly viikonloppu - Dynamo maalin parempi30.01.2012 Tiikereiden B-tyttöjen viikonloppu jätti tulokseksi tyhjät taskut. Sunnuntaina Kosken Dynamo kävi ryöstöretkellä Trio Sport Centerissä. Dynamo tarvitsi voittoon vain neljä maalipaikkaa Tiikereiden muuten hallitessa ottelua. Tiikerit - Dynamo 3-4 (1-1, 2-1, 0-2) Lähtökohtaisesti ottelusta oli odotettavissa tasainen. Sitä se tuloksen valossa olikin, vaikka Tiikerit heiluttivat tahtipuikkoa. Dynamo osoitti maalintekotaitonsa heti vajaan neljän minuutin kohdalla. Tiikeripuolustuksen antaessa harhasyötön keskelle Dynamon hyökkääjä kiitti ja latasi reikäpallon Milla Pajun selän taakse (0-1). Takaa-ajoasemassa Tiikerit kokosivat rivejään varsin onnistuneesti. Tiikeritytöt dominoivat pallollista peliä ja pyrkivät aktiivisesti ratkaisuihin. Vedoissa ei vain ollut riittävää poweria ja suuntaa. Dynamon maalivahti poimi helposti ne kaukovedot, jotka eivät pysähtyneet Dynamon puolustukseen. Erän lopussa Tiikereiden kiivas yrittäminen palkittiin. 99-syntynyt Nina Korpi-Kokko puttasi pallon sisään maalin edustan ruuhkasta (1-1). Syötön tasoittamaan maaliin antoi Saara Väkevä. Toisen erän alku taputeltiin edelleen kotijoukkueen komennossa. Tiikerit pyörittivät ylivoimaa varsin taidokkaasti. Juuri kun Dynamo tuli täysilukuiseksi Oona Auvinen ampui Päivi Europaeuksen syötöstä Tiikerit johtoon (2-1). Kun ne kuuluisat maalihanat oli saatu auki, Ella Sundström vei Tiikeritytöt jo kahden maalin karkumatkalle (3-1). Ennen toista erätaukoa Dynamo kavensi ylivoimalla tilanteen 3-2:een. Kolmanteen erään jäi siis merkittävästi panosta. Päätöserässä ei pelin kulussa tapahtunut muutosta. Tiikerit pitivät palloa, ja Dynamon hyökkäykset saatiin tukittua lähes kokonaan. Se, jos mikään harmitti, kun Dynamo rokotti niistä ainoista paikoista, jotka Tiikereiden puolustuspelaamisen virheet sallivat. Viisi pelaaja pallon alla ei riittänyt estämään Dynamon tasoitusmaalia (3-3). Dynamo tarjosi todellisen kylmän suihkun, kun vajaa kolme minuuttia ennen päätössummeria kaveri unohtui luukulle, jonne maalin takaa pallo toimitettiin. Pallo Tiikerimaalin ja voittoluvut 3-4 Dynamolle. Sappinesteet maistuivat suussa summerin päristessä. Joni harmitteli niitä muutamaa nukahdusta, jotka Dynamo käytti hyväkseen 100%:sti. "Positiivista oli C-tyttöjoukkueen pelaajat, jotka yrittivät ennakkoluulottomasti ja rohkeasti. Näistä otteluista ei pitäisi ottaa turhia pistemenetyksiä, kun olimme kuitenkin selvästi parempia joukkueena. Mutta minkäs' teet, kun maalit ratkaisevat", Joni pyöritti päätään ja kiiruhti naisten liigajoukkueen peliin. Valokuvat: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |