B-tytöille niukka tappio 1. finaalissa12.04.2010 Tiikereiden B-tytöt matkustivat OLS:n vieraaksi 1. finaaliotteluun. Kotijoukkue piti pintansa ja kellisti Tiikerit niukasti maalilla. OLS - Tiikerit 3-2 (2-1, 0-1, 1-0) Ottelun alku oli Tiikeritytöille maukas. Silja purjehti läpi kentän ja niittasi pallon verkon perille hienon yksilösuorituksen päätteeksi. Mutta siihen ne ilon aiheet ekassa erässä Tiikereiden osalta jäivätkin. OLS heilutti tahtipuikkoa ja vyörytti vahvasti Tiikereiden päädyssä. Erityisesti oman pään avauspelaaminen ei tahtonut luonnistaa OLS:n korkean karvauksen johdosta. Tyttöjen jalatkin tuntuivat jääneet jonnekin bussimatkalle. Kun siihen vielä yhdistetään pieni finaalijännityksen poikanen, oli Tiikereiden pelaaminen jäistä. Onneksi Allu oli hereillä ja taisteli tiikerin lailla koko joukkueen puolesta pitäen Tiikeritytöt pelissä mukana, vaikka OLS ehtikin pari kassia taputtelemaan.
Toiseen erään Tiikerit tulivat jo pirteämmin. Pelissä oli jo hetkittäin tuttua itseluottamusta ja rohkeutta. OLS jatkoi hyvää otettaan, mutta Tiikerit saivat koko ajan enemmän ja enemmän otetta pelistä, ja loivat hetkittäin hyvää painetta OLS:n päätyyn. Avauspelaaminenkin alkoi sujua, kun yhteisymmärrys puolustuksen ja hyökkääjien välillä löytyi. Aivan erän lopulla Tiikerit saivat vapaalyönnin OLS:n kakkosalueen laidalta. Oona siirsi nopeasti sivuun, josta Silja tälläsi taidolla pallon OLS:n peiton ohi aivan maalin takakulmaan (2-2). Peli sai Tiikereiden kannalta aivan uuden ilmeen tämän koppimaalin ansiosta. Kolmas erä oli tasaista vääntöä, jossa Tiikerit onnistuivat luomaan tasavahvasti paikkoja OLS:n kanssa. Vaikka torjunnat kertoivat OLS:n hallinnasta, Tiikerit olivat pallolllisesti jopa aktiiivisempia kuin kotijoukkue. Tiikereiden vedot suuntautuivat sivuverkkoon, OLS:n puolustajiin tai veskarin kypärään :) Noin 5 minuuttia ennen ottelun loppua OLS käänsi nopeasti pelin, ja sai aikaiseksi hässäkän Tiikereiden maalin edessä. Tiikereiden epäonneksi pallo jäi Allun torjunnasta pyörimään ruuhkan keskelle, josta se aikansa kimpoiltuaan lirahti jonkun pelaajan jalasta maaliin (3-2). Harmillinen räkämaali, mutta kaikki lasketaan. Tiikerit painoivat lopussa vielä päälle 6:lla 5:ttä vastaan, mutta tytöt eivät onnistuneet tasoittamaan keltapaitojen johtoa.
Tiikerit antoivat alussa turhan paljon tasoitusta, ennen kuin kone lähti käyntiin. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä vahvemmin Tiikeritytöt haastoivat oululaiset. OLS oli tässä taistelussa vahvempi, mutta sotaa ei ole vielä hävitty. Tiikeritytöt eivät myy nahkaansa halvalla. Maalin tappion aiheuttama karvaus muistutti, miten pienet erot ratkaisevat. Lauantaina taistellaan kynsin ja hampain, sillä Tiikerit haluavat uusia Oulun matkansa. Game is still on... Ottelun tilastot Ottelun valokuvia kuva-albumissa kooste 1 ja kooste 2, tyttösalibandyn galleriassa ja www.kuvaboxi.fi, tägillä tiikerit. Kuvat: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |