B-tytöt hakevat voittoa Classicista sunnuntaina17.02.2012 Tyttöjen SM-sarjan runkopelit alkavat käydä vähiin. Tiikereiden B-tytöillä on jäljellä kolme ottelua, joissa vastustajat ovat kivenkovaa tavaraa. Ensimmäisenä lauteille nousee sunnuntaina Classic, jonka vahvaa kuntoa Tiikeritytöt pääsevät testamaan Trio Sport Centerissä. Classic on tällä kaudella alisuorittanut. Siitä ei pääse mihinkään. Eikä tamperelaisten asema ole mitenkään kadehdittava. Classicin sijoitus sarjassa on yhdeksäs ja kolme pistettä pudotusviivan alapuolella. Classicin keskeisin pyrkimys lienee karsinnan välttäminen. Se on varma, että he tekevät kaikkensa karsintaviivan karistamiseksi selän taakse. Classicin pelaajanippu on teräksen kova. Tyttöjen maajoukkuerunkopelaajien Raitasen, Pölläsen, Alilan lisäksi kannattaa seurata Airilaa, Soinista ja Hoikkalaa. Tämä porukka vastaa Classicin tehoista 90%:sti. Tiikereiden tilanne on myös haasteellinen. Puolivälieräpelit kolkuttavat ovella, mutta suoraan välieräpaikkaankin on saumat. Matka tosin sinne on lähes umpihankinen ja lapioitavaa kyllä riittää jäljellä olevissa matseissa. Pelkällä lappaamisella ei tosin pärjätä, vaan Tiikerit tarvitsevat niitä kuuluisia kynsiä ja petomaisia viirusilmiä, jotka ovat terävyyden merkkejä. Tiikereiden ja Classicin edellinen kohtaaminen Tampereella venyi jatkoajalle, jossa Tiikerit vetivät pidemmän korren. Luvassa on nytkin tasainen matsi, sillä molemmilla on isosti voitettavaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta on sekin, että molemmilla on sama loppuohjelma (OLS ja Erä) runkosarjassa. Säätiedotus on luvannut sunnuntaiksi lumimyrskyä. Samalla viileällä teemalla Tiikerit aikovat puhaltaa Classicin nurin sunnuntaina klo 17 Trio Sport Centerissä. Ole paikalla! Arkistokuva: Tuula Heino-Kyllönen -JOK-
|