B-tytöille tie pystyyn Suomen Cupissa18.10.2010 Aivan eivät Tiikerityttöjen rahkeet riittäneet PSS:n yllättämiseen, vaan liigajoukkue piti pintansa ottamalla niukan voiton luvuin PSS - Tiikerit 4-3 (1-2, 1-0, 2-1) Ottelun alku oli Tiikereiltä tunnustelevaa ja hieman hermoilevaa pelaamista. Tiikerit joutuivat heti reilun 4 minuutin jälkeen alivoimalle. PSS käytti tilanteen hyödykseen upottamalla pallon pienestä kulmasta maalivahti Arla Salon kautta maaliin (1-0). PSS oli muutenkin alussa aktiivinen ja loi monta loistavaa maalipaikkaa Tiikereiden maalin edustalle. Tiikeritytöt selvittivät tilanteet osin onnella ja taidolla ilman lisätakaiskuja.
Jotenkin Tiikereiden oma pelaaminen oli lievästi tahmean oloista ja varovaista. Erän vanhetessa Tiikeritytöt saivat enemmän juonesta kiinni. Kulmavaparista Noona Björkman ajoi ryöhkeästi sisään ja latasi pallon voimalla sisään etuyläkulmasta (1-1) Salla Ronkaisen syötöstä. Vain reilu minuutti myöhemmin oli Sallan vuoro yllättää PSS:n maalivahti terävällä vedolla pienestä kulmasta (1-2). Maali syntyi Mandi Helinin hyvästä pystysyötöstä. Toisessä erässä molemmat joukkueet hakivat tarkasti avauksiaan ja pelin tempo oli varsin verkkainen. Tiikerit pyrkivät pelaamaan maltilla ja puolustivat tiivisti pitäen pallollisen hallinnan enemmän Tiikerityttöjen lavoissa. PSS pääsi yllättämään aivan erän loppupuolella nopealla hyökkäyskuviolla, ja pallo vastuttamattomasti Tiikereiden maaliin (2-2).
Päätöserässä meno jatkui samanmoisena eli tarkkaa pelaamista, jossa virheitä pyrittiin välttämään. PSS onnistui menemään johtoon hienolla rystyvedolla (3-2). Tiikereiden takaa-ajo näytti jo jäävän ilman tulosta, kunnes Tiikeritytöt saivat luotua jälleen kerran kovan paineen PSS:n maalille. Pallo pomppi jo maalilinjalla, kunnes maalivahdin alueelle ajautunut PSS:n pelaaja sai sen kauhottua pois. Tilanteesta tuomittiin rangaistuslaukaus Tiikereille. Rankkarispelialisti Tiia Heiskanen meni laukomaan rankkaria, eikä erehtynyt. Tiia harhautti veskarin maihin ja nosti pallon rystyltä helposti verkon perille (3-3). Toive jatkopaikasta heräsi. Mutta eipä Tiikereiden voimat riittäneet jatkoajalle, sillä PSS teki voittomaalin loistovedolla yläputken kautta puoliminuuttia ennen varsinaisia peliajan päättymistä (4-3). Karvas maali, jolle Arla ei kyllä voinut mitään.
Kaveri näytti liigakokemuksellaan, miten tiukat väännöt käännetään eduksi. Valmentaja Jukka "Kode" Kouvalainen oli tyytyväinen joukkueen pelaamiseen, vaikkakin pari viimeistä vaihtoa passiivisuudellaan jäivät harmittamaan ja hampaankoloon jäi purtavaa tulevia koitoksia varten. "Muuten pelattiin tarkasti ja tiivisti niin kuin sovittiin, mutta lopussa passivoiduttiin turhaan", Kode tiivisti ottelun antia. Tiikerityttöjen pelit jatkuvat ensi viikonloppuna, kun lauantaina Tikkurilan Urheilutalolle saapuu vieraaksi Tapanilan Erä. Sunnuntaina Tiikerit kohtaavat Lappeenrannassa NST Futuren. Ottelun tilastot. Valokuvia kuva-albumissa. Valokuvat: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |