B-tytöille eka kiinnitys SM-finaaliin02.04.2010 Tiikereiden B-tyttöjen välieräottelut alkoivat voitokkaasti. Maaniitun koululla pelatussa ensimmäisessä tyttöjen SM-välierässä Tiikeritytöt ottivat kotijoukkue SB-Prosta selvän voiton luvuin SB-Pro - Tiikerit 0-7 (0-2, 0-3, 0-2) Ottelun alku oli molemmin puolin tunnustelevaa ja hieman varovaista pelaamista. Pikku hiljaa Maaniitun parketti alkoi tuntua Tiikereille tutummalta, ja peliin tuli enemmän vauhtia. Tiikerit hallitsivat varsin suvereenisesti, mutta maalihanat pysyivät kiinni ekan kympin ajan.
Erän puolivälin jälkeen Tiikereiden ketsuppipullon korkki aukesi. Maddu nosti upeasti ja pelasi Tiialle, joka lähti kantille. Hyvä veto alakulmaan, ja kädet kohti kattoa, 0-1 Tiikereille. Vain muutama minuutti myöhemmin Tiikerit piti rajua painetta Pron puolustusalueella. Oona suojasi vasemmassa kulmassa ja siirsi rystyllä ristipoikkarin Lauralle, joka tinttasi voimalla yläpörsään (0-2). Eka erä oli täysin Tiikereiden hallintaa. Allulla oli vain muutama torjunta. Toisen erän alussa Tiikerit jatkoivat siitä, mihin ekassa erässä jäätiin. Noona taisteli kuin herhiläinen keskialueella, otti pallon väkisin mukaansa, ja viimeisteli 0-3 Tiikereille. Vaikka pelin painopiste oli Pron päässä, oli kaverillakin muutamia tekopaikkoja, jotka Allu seivasi taidolla. Erän loppupuolella Pron puolustajan epäonneksi pallo pomppasi lavasta omaan maaliin hyvin pelanneen veskarinsa ohi (0-4). Ja vain reilu minuutti myöhemmin Noona kanttasi kulmasta pitkälle keskialueelle ja kiskasi reikäpallon ylämummoon voimalla (0-5). Maalin syötön antoi Isa. Kolmannessa erässä Tiikerit pääsivät pelaamaan peräti kolmasti ylivoimaa, mutta ruuti oli märkää. Pallo pyöri, mutta tehot jäivät uupumaan. Tiikereiden kuudes maali syntyi jälleen kerran kulmapelistä. Paukku antoi vapauttavan syötön Jennalle, joka ajoi pari askelta sisään ja veti kaverin mailan kautta boltsin verkon perille (0-6). Viimeistään tässä vaiheessa oli jo nähtävissä, että ottelu oli taputeltu. Loppuerä oli jo enemmän ja vähemmän pelailua. Tiikerit onnistuivat vielä kaunistelemaan numeroita alivoimalla, kun Siljan veto epäonnistui hieman, ja pallo tuli suoraan Tiian lapaan. Tiia kiitti ja laukoi pallon maalin perukoille (0-7). Vaikka SB-Pro ei tullut otteluun liigapelaajillaan, ei lopputulosta tarvitse vähätellä. Jokainen seura ja joukkue tekee omat ratkaisunsa, millä kokoonpanolla laatikossa ollaan. Ne pelaavat, jotka on paikalla, joten jossittelut sikseen.
Tiikerit olivat tänään joka osa-alueella kaveria terävämpiä, mutta parennettavaa jäi silti rutosti. Sitä lähdetään tekemään lauantaina, kun välierät jatkuvat Tikkurilan Urheilutalolla. Tule katsomaan ja kannustamaan Tiikeritytöt finaaliin klo 14 alkavassa ottelussa. Ottelun tilastot Ottelun valokuvia kuva-albumissa, tyttösalibandyn galleriassa ja kuvaboxissa. Valokuvat: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |