B-tytöt Suomen Cupin avaukseen03.09.2010 Tiikereiden B-tytöt osallistuvat naisten Suomen Cupiin toista kertaa. Tiikeritytöille jäi hyvät muistot viime kaudelta Cupin peleistä, joissa joukkue kaatui vasta puolivälierissä Tiikereiden naisten liigajoukkueelle. Tälläkään kertaa tyttöjen focus ei ole sen suurempi kuin kovien ottelujen pelaaminen. Reikäpallon pommitus aloitetaan sunnuntaina 5.9. Masalassa. Ensimmäisessä ottelussa klo 11 Tiikereitä vastaan asettuvat smurffiinat eli M-Team (1-div), joka on tuttu ja ansioitunut divarijyrä. Tunnin tauon jälkeen B-tytöt kohtaavat Flob Lady I (2-div), joka ei ole pelillisesti nimensä veroinen :). Ex-liigapelaajat tulevat pitämään tiikeritytöt kiireisinä. Kierroksen päätösottelussa Rangers (2-div) mittaa Tiikerityttöjen kesäharjoittelun laadun. Kolme matsia tiukassa tahdissa tulee osoittamaan varmasti, onko pelaajat olleet paikalla, kun kesätreenejä vedettiin.
Tiikerit osallistuvat viikonlopun peleihin haastellisista lähtökohdista. Kolmannes joukkueen pelaajista on lasaretissa tai muuten estynyt osallistumaan Suomen Cupin avaukseen, mikä ei voi olla osaltaan vaikuttamatta viisikkopelaamiseen. Mutta hyvää treeniähän ollaan hakemassa, joten täpöllä mennään kiusaamaan naisjoukkueita. -JOK- |