B-tytöt pelasivat Classicin aseettomaksi27.11.2010 Tiikereiden B-tytöt eivät antaneet Classicin yllättää, vaan ottivat luulot pois tamperelaisilta jo ensimmäisessä erässä. Tiikerit - Classic 5-1 (4-0, 0-0, 1-1) Tiikeritytöt ovat viime peleissä osoittaneet, mikä merkitys on hyvällä valmistautumisella. Tiikerit ovat riisuneet vastustajat aseettomiksi heti alkuminuuteista lähtien. Tämän saman kohtalon Classic sai tuntea nahoissaan. Reilun kolmen minuutin kohdalla Tiikerit avasivat maalihanat. Classicilla oli ottelun alussa vaikeuksia pitää laitoja kiinni. Laura Manninen syötti Tiia Heiskaselle, joka nappasi muutamalla terävällä potkulla itsensä keskustan avoimeen tilaan ja latoi pallon verkkoon (1-0). Classic oli selvästi alakynnessä, ja eivätkä kaverin jalat tuntuneet toimivan. Sen verran helposti Tiikerit puhkoivat syötöillään Classicin puolustusta. Classic ei ekassa erässä löytänyt avauksillaan omia hyökkääjiään, kun Tiikerit tukkivat keskustan onnistuneesti. Juuri tälläisestä hyvästä katkosta Silja Eskelinen pääsi täräyttämään 2-0 luvut. Tiikereiden liike oli myrkkyä tampelaisille. Aliisa Syrjänen tiputti Lauralle, joka irtautui terävästi kantille, josta hän niittasi tarkan kudin aivan yläpesään (3-0). Kun vielä erän loppupuolella Silja latasi Oona-Mikaela Kyllösen esityöstä toisen maalinsa (4-0), oli Tiikerityttöjen karkumatka vankan oloinen ennen erätaukoa.
Toiseen erään Classic haki lisäpontta pelitavan muutoksista. Pelinvaus oli laitettu uusiksi ja karvauskin oli monta astetta aggressiivisempaa. Nämä muutokset eivät sinänsä sotkeneet Tiikereiden pelaamista, vaan kotijoukkue heilutti tahtipuikkoa, vaikka maaleja ei aikaan saatukaan. Torjunnat kertovat sen, että Classic ei todellisille maalipaikoille juuri päässyt (Tiikerit 2 , Classic 7). Kolmas erä oli ottelun tasaisin erä. Classic lähti haastamaan Tiikeritytöt koko kentän miesvartioilla. Classic onnistui kavennusmaalin teossa heti erän alkupuolella Tiikereiden keskialueen syöttövirheestä (4-1). Loppunumerot 5-1 teki Oona-Mikaela rystyltä maalin edustalta Siljan syötöstä. Kode oli erittäin tyytyväinen tyttöjen tekemiseen. "Tänään oltiin todella vahvoja. Tytöt tekivät juuri sitä, mitä pitikin. Valmentajan kannalta oli ihailtavaa katsoa, miten tytöt noudattivat sovittuja asioita. Koko kentän viisikkopelaaminen toimi varsin hienosti. Meillä oli tänään varaa missata muutamia aivan loistavia maalipaikkoja. Mutta ei se harmita, kun kokonaisuus toimi," Kode kertoi terveisiään pelaajille.
Tiistaina klo 18.30 Tiikeritytöt jatkavat sarjapelejä Rusalla M-Teamiä vastaan. Pieniä mustia pilviä on silti nähtävissä, kun joukkueen pelaajista taas muutama ilmoittautui pelin aikana ja jälkeen sairaslistalle. Toivottavasti tiistaihin mennessä sairaslistaa saadaan lyhennettyä merkittävästi. Ottelun tilastot ja valokuvia kuva-albumista sekä tyttösalibandyn galleriassa. Valokuvat: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |