NST oli Tiikereille suupala24.10.2010 Tiikereiden B-tytöt kävivät tuloksellisella vierailulla Lappeenrannassa. Tiikerit nappasivat voiton rutiinisuorituksella NST:stä luvuin NST 2-11 (1-3, 0-4, 1-4) Ottelu lähti käyntiin täysin Tiikereiden komennossa. Maaliverkkojen heiluttelun aloitti Isa Björkell, joka ajoi sisään vasemmalta ja laittoi pallon reppuun tolpan kautta (0-1). Muutamaa minuuttia myöhemmin Oona Auvinen nosti hyvin jalalla Laura Mannisen syötöstä, ja ajoi loppuun asti viimeistellen tehokkaasti (0-2). Aivan erän loppupuolella NST onnistui kaventamaan onnenkantamoisella vedolla, joka yllätti Arla Salon Tiikereiden maalissa (1-2). Tiikerit rokotti vain parikymmentä sekuntia myöhemmin. Hyvän kulmapelin tuloksena Silja siirsi luukulle, jossa Aliisa ohjasi pallon pömpeliin (1-3).
Pelin painopisteestä kertoi omaa kieltään sekin, ettei Arlalla tainnut olla yhtään torjuntaa koko erässä. Vaikka Tiikerit johtivat ottelua parilla maalilla ekan erän jälkeen, kokonaisuudessaan erä oli laimeaa pelaamista koko joukkueelta. Niinpä vauhtia ja ennen kaikkea asennetta haettiin erätauolla viivajuoksuilla :) Toisessa erässä ketsuppipullo aukesi, kun alettiin oikeasti tekemään töitä. Kolmessa minuutissa kolme maalia, joista Noona Björkman teki kaksi ja Päivi Europaeus (-96 syntynyt) ensimmäisen maalinsa tyttöjen SM-sarjassa. Tämä riitti NST:lle, joka otti aikalisän. Kun NST ei pysynyt vauhdissa mukana, se pyrki rikkomalla pitämään Tiikereiden vauhdin kurissa. Tiikerit pääsivätkin pelaamaan ylivoimaa ajassa 35.26. NST:n toistuvan väärän pelitavan johdosta. Uusi YV-yritys aivan erän lopulla tuotti tulosta, kun Matilda Nikander lakaisi pallon verkon perille (1-7). Toinen erä oli Tiikereiltä ahneempaa tekemistä, mutta edelleen pelinopeudessa ja viimeistelyssä oli toivomisen varaa.
Kolmas erä oli jo kosmetiikkaa. Isa Björkell, Tiia Heiskanen , Silja Eskelinen lisäsivät Tiikereiden johdon jo 1-10. NST onnistui toistamiseen erän loppupuolella (2-10). Loppunumerot 2-11 maalasi Tiikereiden C-ikäinen Veronika Meriläinen, joka Päivin tavoin teki ensimmäisen maalinsa tyttöjen SM-sarjassa.
Tiikeritytöt hoitivat matsin peruspelillä. Hyvä asia oli, että onnistumisia tuli laajalla rintamalla, ja maalimäärässä päästiin toiselle kymmenelle. Kieltämättä on haasteellista asennoitua aina satasella, jos vastustaja on selvästi altavastaaja. Tärkeintä oli kuitenkin voitto, jolla Tiikerit ottivat nyt piikkipaikan sarjassa, kun OLS pelasi tasapelin TPS:n kanssa. Ottelun tilastot. Valokuvia ottelusta kuva-albumissa ja tyttösalibandyn galleriassa. Valokuvat: Tuula Heino-Kyllönen -JOK- |